Valituslista

Saila kyseli Kohtisuora -blogissaan, että onko aina pakko olla onnellinen? Oh, well…

Mun oikea lapa/hartianseutu ja niska sanoivat sopimuksensa irti noin neljänkymmenen omenakilon ja pihamaan haravoinnin jälkeen. Jumien takia kärsin myös pari päivää putkeen päänsärystä, johon ei auttanut buranat. Määräsin itseni pakkolepoon eli parin päivän ajan kaikki ylimääräinen kotityö ja omenat ovat kiellettyjen listalla. Päänsärky hellitti, vaikka jumit vielä eivät. Olohuoneen sohvapöydällä seilaa mobilatit, kauratyyny, lämpöneste. Kauratyyny hartioilla piparminttuöljypöllyssä olen maannut katsomassa luentoja.

DSC_0026

Minäkin hiimailin eräänä aamuna jotenkin onnellisena narskuvalla nurmikolla kun yön aikana oli laskeutunut ensimmäinen kuura. Minäkin otin instagrammiin hihkuen kuvan ensilumesta (joskaan meillä sitä ei tullut kinostolkulla). Mutta MIKSI? Minkä helvetin takia?! Tätä kylmää, kalseaa, kammottavaa paskaahan tässä tulee olemaan seuraava puoli vuotta! Pakkasta, pihamaan kolaamista kolaamisen perään, päivittäistä polttopuun raahaamista sisään läpi lumen ja viiman. BLÄRGH!

Neljästä kuoriutuneesta silkkilapsesta vain kanalapsi sai kodin. Kolme kukkopoikaa jäi käsiin. Ne kehittyvät vauhdilla – eilen kuului jo kiekumisharjoituksia ja Jere oli nähnyt ne jo keskenään kisailemassakin. Pääkukko ei, onneksi, ole vielä antanut nuorten kloppien hetkauttaa itseään. Aika kuitenkin käy vähiin. Sovittiin, että niin pitkään pidetään kun eivät verissäpäin tappele. Sitten on pakko tehdä niitä kanalan pitäjän ikävämpiä ratkaisuja.

DSC_0030

Imuroin joka toinen päivä ja silti  joka helvetin päivä täällä näyttää siltä, että imuriin ei ole koskettukaan. Kenen helvetin idea oli valkoiset laminaatit?! (Minun). Kuka helvetti halusi, että koira on sisällä 24/7?! (Minä). Kuka saatana oli sitä mieltä, että kyllä meille mahtuu toinenkin kissa ja avasi sylinsä kodinvaihtaja-Triolle?! (Minä). Kuka on se vatipää joka ei suostu edes keskustelemaan alakerran pönttöuunien purkamisesta ja siirtymisestä isoon leivinuuniin (= vähemmän puiden kantoa ja puuroskaa) vaan vaalii kynsin hampain pönttöuunejaan?! (Minä). Kenen helvetin mielestä oli hyvä idea, että otetaan tähän vielä kaksi kissaa lisää?! (Minun.)

IMG_20171024_112026_483

Siinäpä zeniä kaikille ja ihanaa viikonloppua. ❤

Mainokset

6 vastausta artikkeliin “Valituslista”

  1. I feel you, mul oli kans helvetinmoinen päänsärky alkuviikosta niskahartiaseudun jumien vuoksi. Ei oo herkkua kyl vieläkään, mut ainakaan ei enää tunnu siltä, että silmät pullahtais päästä ja ajatuskin jo hieman juoksee (minä en). :I

    Tykkää

    1. Yyyy 😦 Päänsärky mulla onneksi laukesi sen kahden päivän jälkeen kun kipitin iltamyöhään hakemaan äidiltä kauratyynyn + hänellä sattui olemaan jemmassa jotain lämpönestettä. Seuraavana päivänä kalpin hakemaan apteekista mobilatia ja nyt siis eilisestä asti olen niskahartiaseutua hoitanut vuoroin sillä ja vuoroin lämmöllä. PAHIN alkaa olla selätetty, mutta vielä viikonlopun pidän tuota aluetta pakkolevossa, sitten on pakko taas tarttua toimeen…

      Tsemppistä sullekkin sinne! Nää jumit on kyllä niin, niin…arghh!!

      Tykkää

  2. Vaalea lattia on kyllä kaikista pahin tummien lemmikkien omistajalle, meillä oli Hollannin kämpässä vaalea lattia ja ois pitänyt imuroida varmaan 3 kertaa päivässä, että siellä ois näyttänyt siistiltä.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s